Piparinmakua ja joulurauhan toivotuksia

3.12.2019 14.49

Joulupipareita korissa pussitettuna ruskeisiin, pieniin paperipusseihin. Jouluiseen tempaukseen osallistuneet jakoivat pipareita 3.12. Espoossa vähän yli 40 eri paikassa. Kuva: Eija Harju.

Espoon seurakunnat osallistuivat monien aikaisempien vuosien tapaan seurakuntien järjestämään piparitempaukseen tiistaina 3.12.2019.

Espoossa ja Kauniaisissa oli jaossa päivän aikana 21 400 piparia, eli yhteensä 10 700 pussia. Helsingissä jaossa oli tällä kertaa 31 600 pussia, joissa on yhteensä 62 600 piparkakkua.

Espoossa seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset jakoivat pipareita varhaisesta aamusta, ja koko päivän ajan. Jakelu oli kulkijoille yllätys. Pipareita jaettiin joulurauhaa toivottaen sekä bussipysäkkien että juna- ja metroasemien läheisyydessä. Kaiken kaikkiaan tempaukseen osallistuneet jakoivat pipareita vähän yli 40 eri paikassa.

Kirkko ja kaupunki: Kirkon työntekijät ja vapaaehtoiset jakoivat aamuliikenteessä kymmeniätuhansia pipareita

 

 

« Uutislistaukseen