Uutislistaukseen

Espoon seurakunnille maltillinen talousarvio, säästöihin varaudutaan

20.12.2019 14.57

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi 18.12.2019 talousarvion 2020 sekä talous- ja toimintasuunnitelman vuosille 2020-2022.

Talousarvio perustuu edelleen strategian mukaisesti 1 prosentin kirkollisveroon, mikä on maan alhaisimmalla tasolla. Kirkollisveroa arvioidaan ensi vuonna saatavan suunnilleen saman verran kuin kuluvana vuonna eli 41,5 miljoonaa euroa. Valtionrahoituksen suuruus vuodelle 2020 on 5,3 miljoonaa euroa.

Toimintakulut ovat ensi vuonna 44,4 miljoonaa euroa eli hieman suuremmat kuin vuoden 2019 talousarviossa. Toimintakuluissa on huomioitu lomarahaleikkausten päättyminen sekä tulevat palkankorotukset. Toimintatuottoja talousarviossa puolestaan on arvioitu saatavan 6,4 miljoonaa euroa.

Investointeihin on varattu ensi vuodelle 11,3 miljoonaa euroa. Niiden rahoittamiseen arvioidaan kuluvan

säästöjä 7 miljoonan edestä. Suurin yksittäinen investointi on ensi vuonna käynnistyvä Tapiolan kirkon peruskorjaus.

Talousarvio on 3 miljoonaa alijäämäinen.

Vuoden 2020 talousarvio ja vuosien 2020−2022 suunnittelukausi on valmisteltu strategian voimassa

olevia linjauksia noudattaen. Seurakuntayhtymän talouteen kohdistuu kuitenkin jo lähivuosina tiukkenevaa painetta, kun varoja tarvitaan kiinteistöjen korjaamiseen ja ympäristöohjelman toteuttamiseen.

Espoon seurakuntien talousarvi0 2020