Uutislistaukseen

Suosi monivuotisia perennoja haudoilla: Kukkaro ja ympäristö kiittävät

Ensi kesästä alkaen Espoon tuomiokirkon yhteydessä olevalla Kirkon hautausmaalla omaiset voivat valita hoitosopimushaudoille monivuotisia perennoita yksivuotisten kesäkukkien tilalle.

Kuunlilja kukkii haudalla. Perennalla on isokokoiset lehdet.

Blue Mouse Ears -kuunlilja kukkii haudalla. Perennat on istutettu nelisen kesää aiemmin. Kuva: Heidi Jalova

Perennahoito on omaisille edullisempaa kuin kesäkukkahoito. Perennat vaativat myös vähemmän lannoitteita ja kastelua kuin kesäkukat. Sopimus solmitaan viideksi vuodeksi. Myöhemmin perennahoitomahdollisuus on tarkoitus laajentaa Kappelin ja Kellonummen hautausmaille.

Perennat ovat monivuotisia ruohovartisia kasveja, jotka talvehtivat maanalaisten juurakoidensa avulla. Kasvit lähtevät kasvuun keväällä, kun maa on sulanut. Syksyllä viilenevien kelien myötä perennat valmistautuvat talveen, säilyttäen silti koristeellisen lehdistönsä ensimmäisiin pakkasiin asti.
- Pidempi kasvukausi tuo haudalle toivottua vehreyttä pidemmäksi aikaa kuin kesäkuussa haudoille istutettavat kesäkukat, Espoon seurakuntien hautausmaiden ylipuutarhuri Miina Renqvist kertoo.

Perennojen koristearvo perustuu kasvien lehtien ja kasvutapaan, ei niinkään pitkään kukinta-aikaan. Lehtien väri ja muoto vaihtelevat kasvilajista tai -lajikkeesta riippuen, osa lajeista saa jopa kauniin syysvärityksen. Perennalajeina käytetään muun muassa kuunliljoja, jaloangervoja, maksaruohoja ja kurjenpolvia.

Perennat komistuvat vuosi vuodelta

Perennahoitosopimus tehdään aina viideksi vuodeksi. Perennahoitosopimuksen saadakseen omaisilla tulee olla myös pinnanhoitosopimus haudalle.  Esimerkiksi uurnahaudan pinnanhoito kasveineen viideltä vuodelta on 176 euroa. Vastaavasti saman kestoinen sopimus uurnahaudan pinnanhoidolla, kesäkukkien kera maksaa 496 euroa.

- Perennat istutetaan haudalle hoitosopimuksen ensimmäisenä hoitovuotena. Talvehtimisen ansiosta kasveja ei tarvitse vaihtaa vuosittain, vaan ne saavat kasvaa paikallaan vuosi vuodelta komistuen. Kauneimmillaan perennaistutus on yleensä toisen tai kolmannen hoitovuoden jälkeen, Miina Renqvist toteaa.

Energiaa säästävä kasvivalinta

Perennahoitosopimukseen sisältyy taimien hankinta ja istutus ensimmäisenä hoitovuonna. Lisäksi kaikkina hoitovuosina kasvualustaa kunnostetaan ja rajataan tarpeen mukaan. Sopimukseen kuuluu myös kastelu, rikkakasvien torjunta, kasvuston siistiminen ja lannoitus. Tarvittaessa haudalle istutetaan paikkaustaimia ja liian tiheää kasvustoa jaetaan.

Kesäkukkiin verrattuna perennat vaativat vähemmän kastelua ja lannoittamista. Perennoiden kasvatuksessa käytetään kesäkukkia vähemmän kemiallisia torjunta-aineita.
- Perennojen kasvatus ei vaadi talvikaudella kasvihuoneessa kasvatusta, tällöin valaistus- ja lämmitysenergiaa ei tarvita. Pitkälle jalostetut kesäkukkalajikkeet eivät kukoista ilman voimaperäistä lannoittamista ja säännöllistä kasvituholaisten torjuntaa. Perennan valitsemalla voi vähentää niin ikään ympäristön kuormitusta, Miina Renqvist toteaa.

Puutarhuri valitsee haudalle istutettavat perennat. Valinnan hän tekee kunkin hauta-alueen kasvuolosuhteiden sekä haudalla olevan muistomerkin korkeuden ja värin perusteella.
Miina Renqvist muistuttaa, että perennat tarvitsevat juuriaan talvehtimiseen. Siksi on tärkeää, ettei niiden juuria vahingoiteta kaivamalla.
Perennahoitoon siirretyillä haudoilla omaisten tulee jättää kukkatervehdykset haudalle kukkapenkin viereen ruukuissa tai maljakoissa.
- Tämä on erityisen tärkeää huomioida keväällä ennen perennojen kasvuun lähtemistä sekä syksyllä kuolleiden kasviosien poiston jälkeen, Miina Renqvist neuvoo.

Haudanhoitosopimusten tilaukset kesälle 2020 tulee tehdä Espoon seurakuntayhtymän hautatoimistosta 15.4. mennessä joko p. 09 8050 2200 ma–pe klo 9–15 tai hautatoimisto.espoo@evl.fi

Haudanhoitosopimukset kaudelle 2020:Linkki avautuu uudessa välilehdessä
 

teksti: Eija Harju
kuva: Heidi Jalova

2020-03-25 12:27:00.0