Uutislistaukseen

Tapiolan kirkon peruskorjaus aikataulussa - ympäristössä kaivuutöitä loka-marraskuussa

Tapiolan kirkon peruskorjaus etenee suunnitellusti. Toukokuussa alkaneessa laajassa peruskorjauksessa uusitaan ja kunnostetaan niin rakenteita, kiinteistötekniikkaa kuin kirkon aluetta.

Tapiolan kirkkosalin penkit ja urut on huolellisesti suojattu läpinäkyvien pressujen alle.

Tapiolan kirkkosali on suojattu hyvin peruskorjauksen ajaksi. Kuva: Esa Kivivuori

Peruskorjauksen alkaessa kirkon säilyvät rakenteet ja ympäristö on suojattu. Erityisestä huomiota on kiinnitetty kirkkosalin suojaukseen. Myös pihan ”pyhät puut” ja muurit on suojattu remontin ajaksi. Pihamaalla tehdään seuraavien kuukausien aikana isoja maanrakennustöitä, kun talotekniikan runkoputkia asennetaan. Seurakuntayhtymä pahoittelee kaivutöistä mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä. Maanrakennustöiden pitäisi valmistua marraskuun loppuun mennessä.

Kirkkorakennuksen ulkosivu on suojeltu asemakaavalla, samoin valtaosa sisätiloista. Museovirastoa kuullaan jatkuvasti hankkeen suunnittelussa.

Sisätilojen kunnostamiseen kuuluvat purkutyöt kirkon matalissa osissa on nyt tehty ja takaisinrakennus on alkanut, mm. kellarin lattiat on uusittu. Korjaukset tehdään pääosin palauttavana, eli kaikki se kunnostetaan, mikä voidaan. Myös uudet rakenteet toteutetaan niin, että lopputulos kunnioittaa alkuperäisen suunnitelman henkeä.

Suurimmat muutokset tullaan näkemään 1990-luvulla rakennetussa toimistosiivessä, jonka käyttötarkoitus muuttuu remontin myötä. Nykyisten toimistojen tilalle tulee seurakuntakahvila ja nykyistä pienempi monitilatoimisto. Kirkkosalin ja seurakuntasalin muutokset pidetään mahdollisimman vähäisinä.

Peruskorjaus alkoi toukokuussa 2020 ja sen on määrä valmistua jouluna 2021. Peruskorjaushankkeen toteuttaa Peab Oy. Suunnittelusta vastaavat AFKS (Architects Frondelius + Keppo + Salmenperä Ltd), Ideastructura Oy ja Granlund Oy. Peruskorjaus on suunniteltu kestävän kehityksen periaattein. Peruskorjauksen enimmäiskustannukset ovat 17,3 miljoonaa euroa. Peruskorjaus toteutetaan allianssi-mallilla, jossa kaikilla hankkeen osapuolilla on yhteinen intressi pysyä annetun kustannusraamin sisällä.

Aarno Ruusuvuoren suunnittelema kirkko on rakennettu vuonna 1965. Edellinen laajempi peruskorjaus ja rakennuksen laajennus on tehty vuonna 1992. Tontilla on kirkkorakennuksen lisäksi uurnalehto, Tapiolan kirkkotarha, joka on avoinna myös peruskorjauksen aikana. Tontin muita rakennuksia ei kunnosteta tässä vaiheessa.

Tapiolan seurakunnassa on noin 23 000 jäsentä ja seurakunta pyrkii palvelemaan kaikkia alueen asukkaita, joita on n. 40 000. Työntekijöitä on reilut neljäkymmentä. Tapiolan seurakunnalla on kirkon peruskorjauksen aikana väliaikainen toimitila Virsu Tapiolan keskustassa, ns. Kenkä-Tapion tiloissa. Myös Esbo svenska församling käyttää Tapiolan kirkon tiloja.
 

Fri Oct 09 16:42:00 EEST 2020