Uutislistaukseen

Kaikki Espoon seurakunnat ovat Reilun kaupan seurakuntia

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Reilun kaupan viikkoa. Jokaisella Espoon seurakunnalla on Reilun kaupan seurakunnan arvonimi.

Kuvassa kahvipapuja, teetä, ruokosokeria ja banaaneita.

Seurakunnissa käytetään muun muassa Reilun kaupan kahvia, teetä, ruokosokeria ja hedelmiä. Kuva: Shutterstock.

Pisimpään se on ollut käytössä Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa ja Olarin seurakunnassa. Reilun kaupan järjestelmään ne sitoutuivat jo 27.6.2007.

Keväällä ja kesällä melkein kaikki tarjoilut seurakunnissa olivat tauolla koronan vuoksi. Syyskauden startattua Espoonlahden seurakunnassa kirkkokahvit on nautittu turvavälejä noudattaen.

- Käytämme aina Reilun kaupan kahvia, teetä ja ruokosokeria. Jos mahdollista, niin suosimme myös reilusti tuotettuja hedelmiä, emäntä Merja Söderberg kertoo.

Reilu kauppa yksi kilpailutuksen kriteereistä


Espoon seurakuntayhtymä on kilpailuttanut elintarvikehankintojaan. Kriteereinä viimeisimmässä kilpailutuksessa olivat muun muassa tukun tuotevalikoimasta löytyvät reilun kaupan tuotteet, luomu sekä kotimaisuus. Keväällä voimaan tulleen sopimuksen mukaan elintarvikkeet hankitaan seuraavan neljän vuoden aikana Kespron kautta.

-Sopimustoimittajan valikoimista löytyy Reilun kaupan kahvin ja teen lisäksi runsaasti muita reiluja tuotteita. Näitä ovat esimerkiksi kaakaojauhe, banaanit ja appelsiinit, Espoon seurakuntayhtymän leiri- ja kurssikeskustoiminnan päällikkö Eija Nylander sanoo.

”Reilun kaupan seurakunnassa yhteisvastuu näkyy jokapäiväisissä teoissa. Suosimalla Reilun kaupan tuotteita seurakunta varmistaa kehitysmaiden pienviljelijöille paremman toimeentulon sekä mahdollisuuden päättää omasta elämästään. Reilujen tuotteiden käyttäminen on vastuullinen teko myös ympäristön kannalta.” -reilukauppa.fi-

Reilun kaupan seurakunnat Espoossa

(suluissa päivämäärä, jolloin arvonimi on myönnetty)

  • Esbo svenska församling (2.5.2014)
  • Espoon tuomiokirkkoseurakunta (27.6.2007)
  • Espoonlahden seurakunta (17.2.2014)
  • Leppävaaran seurakunta (3.12.2007)
  • Olarin seurakunta (27.6.2007)
  • Tapiolan seurakunta (6.3.2014)

Lue lisää Reilusta kaupasta

Teksti: Eija Harju
Kuva: Shutterstock

Wed Oct 21 15:13:26 EEST 2020