Uutislistaukseen

Seurakuntien joulukalenteri ilahduttaa espoolaisia keskellä koronajoulua

Joulukalenteri tipahtaa postiluukuista pääkaupunkiseudun seurakuntalaisten koteihin adventin alla. Odotettu lahja on tänä vuonna poikkeuksellinen. Kalenterissa yhdistyy uudella tavalla kuva ja sana ja osa teksteistä on kirjoitettu pilke silmäkulmassa.

Kuvassa on osa joulukalenterin etukannesta sisältäen joulukuusen.


Kalenterin tekstit on kirjoittanut kirjailija, uskonnonopettaja ja somevaikuttaja Hanna Kivisalo.
 
- Tänä vuonna kalenterin teksteissä on enemmän huumoria. Ajattelen, että ilo on yksi isoimmista voimavaroista, mitä ihmisellä on käyttää. Kunnon nauru puhdistaa siinä, missä itkukin. 

- Toivon, että ilon lisäksi tekstit tuovat tyytyväisyyttä ja armollisuutta. Että kalenterin äärellä lukija voisi löytää kiitollisuutta elämästään sellaisena kuin se nyt on, koronarajoituksista huolimatta.

Kuvituksessa taiteillaan kirjasimilla, verkossa värityskuvia

Joulukalenterin kuvituksen on loihtinut sanaa ja kuvaa yhdistelemällä hand lettering -taiteilija Sofie Björkgren-Näse.  

- Kirjasintaiteilijana olen piirtänyt käsin jokaisen luukkukuvan ja niissä yhdistyy kuva ja sana. Halutessaan luukut voi vaikka repiä irti ja tehdä niistä joulukuusen koristeita tai kirjanmerkin. 

Joulukalenteri elää vahvasti myös verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Verkkosivuilta joulu.fi löytyy jokaiselle adventtisunnuntaille ja joulupäivälle päivättyjä värityskuvia, jotka voi tulostaa, värittää ja laittaa sosiaalisessa mediassa jakoon.  

- Nyt kun ollaan paljon kotona, värittäminen voi olla hauskaa ja rauhoittavaa. Muutamilla videoilla opastan myös, miten tehdä itse joulukortteja lettering-tyyliin, kertoo kuvittaja.

Postitse noin 350 000 seurakuntalaisen kotiin pääkaupunkiseudulla

Joulukalenteri toteutetaan viidettä kertaa pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteistyönä. Se postitetaan lähes 350 000 seurakuntalaisen kotiin Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla. Ruotsinkieliset kalenterit jaetaan ruotsinkielisten seurakuntien jäsenille Kyrkpressenin välissä ja englanninkielisiä kalentereita on saatavilla eri tilaisuuksissa. Tänä vuonna painettiin ensimmäistä kertaa myös pieni määrä kalentereita arabiaksi, kiinaksi ja venäjäksi. Myös Kouvolan, Nurmijärven ja Kirkkonummen seurakunnat jakavat kalentereita seurakuntalaisille.

Joulukalenterin kuvituksen ja ruotsinkieliset tekstit on laatinut kuvittaja Sofie Björkgren-Näse. Suomenkieliset tekstit on kirjoittanut kirjailija, somevaikuttaja Hanna Kivisalo ja englanninkieliset pastori Hans Krause.  

Lisätiedot:

Laura Vähäsarja, tiedottaja
Espoon seurakunnat
040 733 9878, laura.vahasarja@evl.fi 

18.11.2020 08.25