Joulupuhelu jokaiselle yli 80-vuotiaalle seurakuntalaiselle Espoossa
Espoon seurakunnista soitetaan joulukuun aikana joulusoitto jokaiselle yli 80-vuotiaalle seurakuntalaiselle, jonka numero on saatavilla.
Puhelun tarkoituksena on kysellä kuulumisia ja toivottaa hyvää joulua. Tavoitteena on, että soitot toteutuvat 7.–23.12. välisenä aikana.
–Seurakunnat välittävät jäsenistään ja siksi haluamme tavoittaa ja kohdata jäseniämme. Moni ikäihminen on kärsinyt suuresti koronatilanteesta, minkä vuoksi koemme tärkeäksi soittaa tänä jouluna nimenomaan heille, toteaa Joulusoiton projektikoordinaattori Iida Rotko.
–Vanhusten yksinäisyys on iso ongelma, vaikka se ei koskekaan kaikkia. Korona-aikana ikäihmisten kontaktit ovat kuitenkin vähentyneet entisestään. Yksi soitto ei tee joulua, mutta soittamisella haluamme omalta osaltamme edes hieman lievittää yksinäisyyttä.
Espoossa on kuusi evankelis-luterilaista seurakuntaa, joista viisi on suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen. Yli 80-vuotiaita seurakuntien jäseniä on Espoossa yhteensä noin 8 000. Kaikille heille lähtee viikolla 49 postikortti, jossa kerrotaan joulusoitoista ja tarjotaan myös mahdollisuus ilmoittaa oma puhelinnumeronsa, mikäli se ei ole muuten saatavilla.
Puheluissa ollaan herkällä korvalla. Jos esiin nousee avuntarpeita, pyrimme vastaamaan niihin joko seurakuntien toimesta tai ohjaamalla eteenpäin tarvittavien palveluiden piiriin. Projektia tehdään yhteistyössä seurakuntien diakoniatyön kanssa.
Joulusoittojen soittajat ovat seurakuntien työntekijöitä ja vapaaehtoisia ja heidät koulutetaan tehtäväänsä.
Jouluiset puhelut ovat osa seurakunnan työtä koronan aiheuttamissa poikkeusoloissa. Kussakin seurakunnassa tehdään diakoniatyötä ja muita kohtaamisia myös korona-aikana aina yleisten suositusten ja rajoitusten sallimissa puitteissa.
Joulusoittoprojektista vastaavat projektikoordinaattori Iida Rotko ja Tapiolan nuorisotyönohjaaja Milla Mansukoski-Vierros.
Ja voi ei, pahoittelemme painovirhettä osassa kortteja: Espoon tuomiokirkkoseurakunnan, Espoonlahden, Leppävaaran ja Olarin seurakunnilta lähteneisiin kortteihin jäi sisäsivulle ensimmäiselle riville vahingossa maininta Tapiolan seurakuntaan kuulumisesta. Puhelinnumeroiden ja kirkkoherrojen tietojen osalta tiedot pitävät paikkaansa.
2.12.2020 13.50