Uutislistaukseen

Gräsan uurnalehdon peruskorjaus on valmis

Gräsan uurnahautausmaan kunnostus on saatu päätökseen aikataulussa pysyen. Lauhan sään avittamana niin ikään kaikki vihertyöt on valmistuneet.

Gräsan uurnalehdon käytävät on kivetty tasapintaisilla noppakivillä. Pääkäytävät on asfaltoitu.

Osa Gräsan uurnalehdon käytävistä on päällystetty noppakivillä. Pääkäytävät on asfaltoitu. Kuva: Jussi Helttunen.

Viimeiset työmaakopit ja -aidat Gräsan alueelta viedään pois 10.12.2020 mennessä.

- Aikataulujen lisäksi pysyimme budjetissa. Työt tulivat maksamaan hieman yli miljoona euroa, hankekehitysinsinööri Mika Heimala Espoon seurakuntayhtymästä kertoo.

Olarin kirkon vieressä sijaitsevalla uurnalehdolla on pinta-alaa 0,6 hehtaaria. Peruskorjauksessa kaikki uurnalehdon käytävät on kunnostettu. Pääkäytävät on asfaltoitu. Kapeammat käytävät on päällystetty tasapintaisilla noppakivillä. Käytävillä liikkuminen on helpompaa, sillä esimerkiksi kulkureittien jyrkimpiin kohtiin on asennettu kaiteita. Remontin valmistumisen myötä kaikki kulkuportit uurnalehtoon ovat jälleen käytössä.

Uurnahautausmaata on kunnostettu vaihtamalla kasvualustat sekä haudoilla että hautausmaan puistomaisilla alueilla. Alueelle on rakennettu automaattinen kastelujärjestelmä.

Gräsan uurnalehdon peruskorjauksen toteutti VRJ Etelä-Suomi Oy. Uurnalehdosta on kaadettu lahoja puita. Korjausurakassa haudoille on istutettu vanhojen ja huonokuntoisten kasvien tilalle peräti 7700 kasvia. Lisäksi hautausmaan yleisille alueille on istutettu rauduskoivuja, taikinamarjapensaita ja lamohietakirsikkaa. Haudoille on istutettu monivuotisia perennoita. Näitä ovat esimerkiksi idänkurjenpolvi, tarhapäivänlilja, varjoyrtti ja rönsyansikka.

- Kasvit ovat nyt pieniä ja ne ovat lepotilassa. Kasvukauden alkaessa uurnalehdon ilmekin muuttuu toisenlaiseksi, Mika Heimala toteaa.

Gräsassa sijaitsevan vanhan varaston seinustalle on varastoitu väliaikaiseen säilöön muutamia kymmeniä hautalyhtyjä. Ne jouduttiin kesällä siirtämään haudoilta pois remontin tieltä.

- Ne odottavat omistajiaan vielä jonkin aikaa, Mika Heimala vinkkaa.

Arkkitehti Bey Hengin suunnittelema Gräsan uurnalehto otettiin käyttöön 1996. Ensi vuonna sen käyttöönotosta tulee kuluneeksi 25 vuotta.

2020-12-10 08:00:00.0