Uutislistaukseen

Nuorisotyönohjaajan virka avoinna Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa

21.4.2021 15.17

Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa on haettavana nuorisotyönohjaajan virka. Virka täytetään 1.8.2021 lukien.

Viran tehtäviä ovat rippikoulun jälkeinen nuorisotyö, rippikoulutyö, nuorten aikuisten toiminta, seurakunnan aluetyö ja työalaan liittyvät toimistotyöt. Nuorisotyössä tehtäviin kuuluvat esimerkiksi nuorten kokoavan toiminnan suunnittelu ja toteuttaminen, isoskoulutus, hengellinen työ, verkossa tapahtuva toiminta, kaksi rippikoulua vuosittain sekä partioyhdyshenkilönä toimiminen. Aluetyöhön kuuluu mm. kouluyhteistyö ja määrätyn seurakunta-alueen sovellettu toiminta. Viran menestyksekäs toteuttaminen edellyttää sujuvia taitoja sosiaalisen median ja digilaitteiden käytössä sekä hyviä vuorovaikutus- että tiimityöskentelytaitoja.

Viran kelpoisuusvaatimukset ovat lueteltu Kirkkohallituksen päätöksessä nro 137 nuorisotyönohjaajan viran haltijalta vaadittavasta tutkinnosta. Hakijan pitää täyttää kelpoisuusehdot hakuajan kuluessa eli viimeistään 12.5.2021 klo 12 mennessä. Virkaan valittavan on oltava konfirmoitu ev.lut. kirkon jäsen. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.

Tehtävä kuuluu vaativuusryhmään 502 (palkka on 2426-2705 €/kk työkokemuksesta riippuen). Valitun on esitettävä rikosrekisterilain 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikostaustaote ennen viran vastaanottamista.

Haastattelut pidetään viikolla 21. Tiedusteluihin vastaa nuorisotyön työalavastaava Hannu Kalmari puh. 040 5130835 tai kappalainen Hannu Mäenpää, puh. 040 513 0861. Sähköpostiosoitteet ovat mallia etunimi.sukunimi@evl.fi.

Hakemukset täytetään sähköisesti kirkon työpaikkatorilla 12.5.2021 klo 12 mennessä.

Hae paikkaa: nuorisotyönohjaajan virkaLinkki avautuu uudessa välilehdessä