Uutislistaukseen

Kirkko Espoossa antaa katastrofiapua 40 000 euroa Etelä-Sudanin ruokaturvan takaamiseksi sekä Myanmarin konfliktin uhreille

Espoon seurakunnat myönsivät Kirkon Ulkomaanavun kautta 20 000 euroa katastrofiapua Etelä-Sudanin heikentyneen ruokaturvan takaamiseksi. Myös Myanmarin konfliktin uhrien auttamiseen myönnettiin 20 000 euroa Suomen Lähetysseuran kautta. 

Kuvassa äiti ja lapsi Etelä-Sudanissa kotinsa edessä.

Kuva: Patrick Meinhardt/ Kua

Apua Etelä-Sudanin nälänhätään ja koulunkäynnin mahdollistamiseen 

Katastrofiapu Etelä-Sudaniin sisältää käteisvaroja perheille ruoan ja muiden välttämättömien tavaroiden hankkimiseen, maanviljelijöille siementen ja viljelyvälineiden hankkimiseen sekä lasten koulunkäynnin mahdollistamiseen katastrofialueilla. Hanke tukee erityisesti hauraassa asemassa olevia lapsia, nuoria sekä perheitä.

Etelä-Sudan on yksi maailman vähiten kehittyneistä maista, joka kärsii tällä hetkellä YK:n arvioiden mukaan laajasta ja vakavasta nälänhädästä. Noin 1,7 miljoonan ihmisen ruoan saanti on hätätilassa, ja yli 100 000 ihmisen tilanne on luokiteltu katastrofiksi. Useat perheet ovat keskeyttäneet lasten koulunkäynnin. Hankkeen kautta kouluja kunnostetaan ja niihin rakennetaan käsienpesupisteitä sekä tarjotaan hygieniatarvikkeita koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Ruokaa, hygieniatarvikkeita ja tukea lääkkeiden hankintaan Myanmariin 

Espoon seurakunnat myönsivät 20 000 euroa Myanmarin konfliktien uhrien tukemiseen Suomen Lähetysseuran kautta. Apu sisältää avustuspaketteina ruokaa, hygieniatarvikkeita ja rahallista tukea lääkkeiden hankintaan yli 700 perheelle.

Myanmarin tilanne on heikentynyt kevään 2021 jälkeen. Myanmarin varjohallitus National Unity Government julisti syyskuussa 2021 yleisen kapinan sotilashallintoa vastaan. Tiesulkuja on aiempaa enemmän ja myös ruoan ja lääkkeiden hinnat ovat nousseet kapinan seurauksena. Ihmiset ovat yhä riippuvaisempia maan ulkopuolelta tulevasta hätäavusta. Apu kohdistetaan pakolaisleireillä asuville perheille ja pakolaisleireillä koulua käyville lapsille.

Myös koronaepidemia riepottelee Myanmaria ja sen väestöä. Lähetysseuran paikalliset kumppanit arvioivat, että lähes 50 % maan asukkaista on sairastunut koronaan.

Espoon seurakunnat ovat myöntäneet katastrofiapua tänä vuonna 15 000 euroa Etiopian Tigrayn konfliktin uhrin auttamiseen, 25 00 euroa Myanmarin konfliktien uhrien auttamiseen, kummatkin Suomen Lähetysseuran kautta. Haitin maanjäristyksen uhrien auttamiseen myönnettiin 40 000 euroa Kirkon Ulkomaanavun kautta. Vuoden 2021 katastrofeissa avustamiseen tarkoitetut varat on nyt käytetty.

Tue Dec 14 09:51:00 EET 2021