Uutislistaukseen

Espoon seurakuntien hautausmaille haetaan kesätyöntekijöitä

Espoon seurakuntayhtymä palkkaa lähes 80 kausityöntekijää hautausmailleen kesäkaudeksi 2022. Hautausmaita ja uurnalehtoja on Espoossa yhteensä viisi. Kausityöntekijät palkataan Kappelin, Kellonummen ja Kirkon hautausmaille. 

kesakukkia_EHA-0.jfif

Kesäkukat odottavat istuttamista haudoille. Kuva Eija Harju.

Koko kesäkauden ajaksi palkataan kuusi kausityönjohtajaa, yksi ympäristönhoitotyöntekijä ja viisikymmentä kausityöntekijää. Tämän lisäksi kuukauden mittaisen pestin saa kaksikymmentä nuorta kesätyöntekijää.

Kausityönjohtajien ja ympäristönhoitotyöntekijän haku loppuu 31.1. ja kausityöntekijöiden sekä 16–17-vuotiaiden 13.2.

Haussa on kuusi hautausmaan kausityönjohtajaa

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on vähintään puutarhurin tutkinto. Odotamme hakijoilta yhteistyökykyä, oma-aloitteisuutta sekä kykyä palvella läheisensä menettäneitä omaisia. Puutarha-alan työkokemus sekä hautausmaan hoidon käytännön tuntemus ja esimiestaidot katsotaan eduksi. Kausityönjohtaja toimii hautausmaasta vastaavan hautaustoimen työnjohtajan alaisuudessa. Hakuaika päättyy 31.1. klo 12.

Linkki hakuilmoitukseenLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

Haussa yksi ympäristönhoitotyöntekijä

Espoon seurakuntayhtymä hakee Kellonummen hautausmaan ulkopuolisille alueille hoito- ja kunnossapitotöihin osallistuvaa ympäristönhoitotyöntekijää määräaikaiseen työsopimussuhteeseen hoitokaudelle 2022. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on puutarhurin tutkinto. Odotamme hakijoilta yhteistyökykyä sekä itsenäistä ja oma-aloitteista työskentelyä. Puutarha-alan työkokemus sekä ylläpitotöiden käytännön tuntemus katsotaan eduksi. Työt alkavat huhtikuussa 2022 tai sopimuksen mukaisesti. Hakuaika päättyy 31.1. klo 12.

Linkki hakuilmoitukseenLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

Viisikymmentä kausityöntekijää palkataan kesäkaudeksi Kappelin, Kellonummen ja Kirkon hautausmaille

Kausityöntekijän työtehtäviin kuuluvat hautausmaiden yleishoito ja hautojen hoito, muun muassa kitkentää, haravointia, kukkapenkkien hoitamista ja nurmikon leikkaamista. Suurimpana työnä kesähoitokauden aikana on kunnostaa ja hoitaa ne yksityisten haudat, jotka hautainhoitorahasto ja seurakuntayhtymä ovat ottaneet hoidettaviksi. Edellytämme hakijoilta vähintään 18 vuoden ikää. Työt alkavat huhti-kesäkuussa tai sopimuksen mukaisesti. Hakuaika päättyy 13.2.

Linkki hakuilmoitukseenLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

Kaksikymmentä nuorta kesätyöntekijää kuukaudeksi töihin

Kappelin, Kellonummen ja Kirkon hautausmaille otetaan kaksikymmentä 16–17-vuotiasta nuorta kesätyöntekijää yhden kuukauden mittaisiin työsuhteisiin. Työtehtäviin kuuluvat hautausmaiden yleishoito ja hautojen hoito, kitkentää, haravointia, kukkapenkkien hoitamista ja nurmikon leikkaamista. Työt alkavat kesä-heinäkuussa. Hakuaika päättyy 13.2.


Linkki hakuilmoitukseenLinkki avautuu uudessa välilehdessä  

 

Lisätietoja kaikista tehtävistä antaa hautaustoimen työnjohtaja Sirpa Lehtinen, p. 09 8050 2356 arkisin klo 13–14. 

Wed Jan 05 10:42:00 EET 2022