Uutislistaukseen

Kummipäivä kutsuu viettämään riemukasta päivää yhdessä seikkaillen ja liikkuen

Valtakunnallista Kummipäivää vietetään sunnuntaina 2. kesäkuuta. Espoossa kummiuden juhla näkyy siinäkin, että kirkoissa nostetaan salkoon Suomen lippu.

Nuori mies hassuttelee taaperon kanssa heittämällä hänet ilmaan.

Kummi on kummilapselle turvallinen aikuinen, jonka kanssa voi yhdessä iloita ja kasvaa. Kuva: Pexels.

Kummipäivä on kummien ja kummilasten yhteinen toimintapäivä, jota vietetään vuosittain kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Päivän tavoitteena on muistuttaa kummiuden tärkeästä merkityksestä ja tarjota kummeille mahdollisuus viettää aikaa yhdessä kummilastensa kanssa. Kummipäivän vuoden 2024 teema on Turvallinen aikuinen.

Espoon seurakunnat järjestävät Kummipäivänä yhteistyökumppanien kanssa ilmaista tai edullista ohjelmaa. Tapahtumat ovat avoimia kaikille. Lisäksi kaikissa Espoon evankelis-luterilaisissa kirkoissa kummiutta juhlistetaan liputtamalla.

Kävijäpalaute Leppävaaran seurakunnan ja Seikkailupuisto Huipun Kummipäivästä 2023:

”Paikalle päästyämme työntekijänne tuli meille kertomaan, että verkkoseikkailu on tänään ilmainen ja näin kuinka poikieni ilmeet kirkastuivat. Kiitos tuhannesti, kun tarjositte lapsillemme ikimuistoisen loman aloituksen.”

Mihin mennä Kummipäivänä 2.6.

  • Seikkailemaan yläilmoissa. Seikkailupuisto Huipussa, Vanha Maantie 15, on Kummipäivänä tarjolla kaikille ilmainen verkkoseikkailu. Koe yhdessä kummilapsen kanssa pomppuisat verkot, jotka kulkevat 10 metrin korkeudessa. Alle 5-vuotiaan lapsen mukana tulle olla aikuinen verkoilla. Huippu on avoinna klo 10–18 ja verkkoseikkailuun pääsee vielä tuntia ennen sulkemisaikaa. Ei etukäteisvarausta. Lue lisää.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
  • Leikin ihmeelliseen maailmaan. Museo Leikissä, Ahertajantie 3, järjestetään non-stop-työpajoja sekä kolme lapsille sopivaa museo-opastusta. Lisäksi sisäänpääsy on maksuton 200 ensimmäiselle. Museo on avoinna klo 10–17. Non-stop-työpajat ”Neppisauto” ja ”Hyrrä” pyörivät klo 14–16 ja paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Museo-opastukset alkavat klo 13, 14 ja 15. Ilmoittaudu opastukseen etukäteen sähköpostitse Miialle, miia.raninen@evl.fi. Kerro viestissäsi osallistujien määrä sekä toivomanne kellonaika. Paikat opastuksiin täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lue lisää.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
  • Suppailemaan ja veneilemään. Kahvila Hileestä, Tapiontori 1, voi Kummipäivänä vuokrata polkuveneitä ja sup-lautoja puoleen hintaan. Välinevuokraus Tapiolan keskusaltaalla on klo 11–14. Lue lisää.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
  • Luontonäyttelyyn Haltiaan. Suomen luontokeskus Haltia, Nuuksiontie 84, tarjoaa kummin seurassa tulevalle kummilapselle maksuttoman sisäänpääsyn Haltian luontonäyttelyihin. Haltia on avoinna klo 10–18. Lue lisää.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
  • Messuun tai pyhäkouluun. Espoonlahden kirkossa, Kipparinkatu 8, vietetään Kummipäivää ja samalla Suvivirren sunnuntaita kahdessa messussa. Molempien messujen jälkeen kirkolla jaetaan ilmapalloja. Klo 11 alkaa Kummipäivän perhemessuLinkki avautuu uudessa välilehdessä, jonka jälkeen on tarjoilua. Klo 16 alkava Yhteisömessu Linkki avautuu uudessa välilehdessätoteutetaan yhdessä Verkoston kanssa. Kahvia on tarjolla klo 15.30 alkaen. Messun aikana on lapsille pyhäkoulu ikäryhmittäin. Yhteisömessun jälkeen on keittoruokailu.
  • Liikkumaan kirkolle. Olarin kirkolla, Rälssitilankuja 1, vietetään Kummipäivän perhemessua ja -tapahtumaa teemalla ”Liikettä kummin kaa tai ilman!”Linkki avautuu uudessa välilehdessä Klo 16 alkavan musiikintäyteisen perhemessun jälkeen tarjolla on päivällistä pikkurahalla ja hauskoja toimintapisteitä pääosin ulkona. Partiolaiset Merimetsot-lippukunnasta paistavat räiskäleitä.
  • Viettämään hauska päivä Superparkissa. Kummi ja kummilapsi pääsevät kaksi yhden hinnalla Vantaan, Vuokatin, Turun ja Mikkelin Superparkeihin sunnuntaina 2.6. Superpark on yksi Kummipäivän valtakunnallisista yhteistyökumppaneista. Puistojen yhteystiedot.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Kävijäpalaute Olarin seurakunnan viimevuotisesta Kummipäivän tapahtumasta:

"Tapahtuma oli hyvin järjestetty, lapsilähtöinen ja monipuolinen. Kaikki henkilökunta oli ystävällistä. Tullaan ehdottomasti uudelleen."

Kummipäivän valtakunnallisia yhteistyökumppaneita ovat tänä vuonna Luontoliitto, Suomen Partiolaiset, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, SuperPark sekä Lastenkirkko-media. Tapahtumaa koordinoivat Lasten ja nuorten keskus yhteistyössä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa.

Kummipäivä Espoossa

Kummipäivä Vantaalla

Kummipäivä Helsingissä

Uutista muokattu 28.5.2024: Museo Leikin sisäänpääsy on 200:lle ensimmäiselle maksuton, ja välinevuokraus Tapiolan keskusaltaalla klo 11–14.

24.5.2024 10.07