Uutislistaukseen

Sadat koululaiset osallistuvat seurakuntien kesäkerhoihin Espoossa

Espoon seurakunnat järjestävät pikkukoululaisille tekemistä kesäksi. Kesäkerhoihin ilmoittaudutaan verkossa 1.–28.2. espoonseurakunnat.fi/kesatoiminta.

Kuvassa kaksi lasta köllöttelee kesäisellä nurmella.

Seurakunnat tarjoavat kivaa tekemistä koululaisten kesään. Kuva: Antti Rintala.

– Koululaisten kesätoiminta on suosittua. Korona-aika vaan korostaa tätä tarvetta, sillä kerho- ja harrastustoiminta on ollut tauolla. Lapset kaipaavat kavereita, yhteistä leikkiä ja turvallisia aikuisia arkeensa, kertoo Tiina Hänninen, Espoon seurakuntien kasvatuksen asiantuntija.

Espoon seurakunnat järjestävät ensi kesänä kymmenen kesäkerhoa eri puolilla Espoota. Kesäkerhot on suunnattu pääasiassa eka- ja tokaluokkalaisille. Ne tarjoavat koululaisille turvallista loma-ajan toimintaa siksi ajaksi, kun vanhemmat ovat töissä. Kesäkerhoihin voi ilmoittautua yhdeksi tai useammaksi viikoksi ja ne ovat avoinna arkisin aamusta iltapäivään.

– Monesti vanhemmat ovat vielä töissä ennen juhannusta, joten se on perheille iso apua, kun he saavat pikkukoululaisensa hoitoon 5–6 tunniksi.

Kesäkerhoissa etusijalla ovat ekaluokkalaiset ja myös erityisen tuen oppilaat huomioidaan. Kerhojen hinnat vaihtelevat 20 eurosta 70 euroon. Osassa tarjotaan lämmin lounas ja osassa mukaan otetaan eväät kotoa. Ryhmäkoot ovat noin parinkymmenen lapsen luokkaa.

– Perheet saavat pian ilmoittautumisen jälkeen tiedon, onko lapsi saanut kerhopaikan. Myöhemmin keväällä perheitä informoidaan vielä siitä, miten korona huomioidaan kerhoissa. Oli koronatilanne mikä tahansa iso osa kerhojen ja leirien toiminnasta toteutetaan turvallisesti ulkona ja retkeillen.

Espoon seurakunnat järjestävät kesäkerhojen lisäksi edullisia kesäleirejä kouluikäisille. Kaikkiin maksuihin on mahdollisuus hakea maksuvapautusta.

Katso kaikki kerhot ja leirit täältä.

2021-01-28 12:41:00.0