Uutislistaukseen

Espoon seurakuntien tiloissa saa taas laulaa

Pääkaupunkiseutu on siirtynyt leviämisvaiheesta alemmalle tasolle eli kiihtymisvaiheeseen. Parantuneen koronatilanteen vuoksi Espoon hiippakunta on linjannut 14.6.2021, että Espoon seurakuntien tiloihin voidaan nyt ottaa kävijöitä aiempaa enemmän. Nykyinen linjaus on voimassa 26.8.2021 saakka.

Kuvassa ryhmä eri-ikäisiä ihmisiä laulaa kirkkosalissa.

Uudet ohjeet mahdollistavat, että konsertteja ja lauluhetkiä voidaan järjestää niin, että yleisö on paikalla tilan sallimissa rajoissa. Kuvituskuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio.

Uuden linjauksen mukaan Espoon seurakunnissa enimmäishenkilömäärä eri tiloissa voi olla enintään puolet normaalista. Seurakunnat määrittelevät itse omien tilojensa koronaturvalliset henkilömäärät tämän ohjeen mukaisesti. Määrittelyssä on huomioitu, että laulaminen edellyttää suurempia turvavälejä. Uudet enimmäishenkilömäärät koskevat kaikkea toimintaa 26.8.2021 saakka (tieto päivitetty 30.7.).

Enimmäishenkilömääriä noudatetaan messuissa, kirkollisissa toimituksissa, kastekahveilla, muistotilaisuuksissa sekä muissa seurakuntien tilaisuuksissa.  Esimerkiksi Espoon tuomiokirkossa voi samaan aikaan olla 200 henkilöä ja Espoonlahden kirkossa 300 henkilöä. Olarin kirkkoon voidaan ottaa 80 (+seurakuntasali 30) henkilöä.

Uudet ohjeet mahdollistavat, että konsertteja ja lauluhetkiä voidaan järjestää niin, että yleisö on paikalla tilan sallimissa rajoissa. Myös laulaminen on taas mahdollista.

Muistotilaisuuksia ja kastekahveja voidaan järjestää seurakuntien tiloissa niiden enimmäishenkilömäärien mukaan. Yksityistilaisuuksia, kuten kotikasteita, eivät enää koske henkilömäärärajoitukset, mutta THL:n ohjetta on noudatettava myös niissä.

Tarvittaessa niin ikään aikuisten ryhmätoimintaa voidaan järjestää.

Älä tule sairaana tai flunssaoireisena tilaisuuksiin

Seurakunnan tulee huolehtia, että ihmiset eivät kohtaa kirkkotilaan tullessa, sieltä poistuttaessa tai ehtoolliselle osallistuessa. Samoin alueen koon pitää olla sellainen, että ihmiset voivat pitää yli kahden metrin turvaväliä. Tilojen enimmäishenkilömäärät on määritelty seurakunnissa tämän mukaisesti. Jos tilaisuudessa on tarjoilua, niin se pienentää tilan enimmäishenkilömäärää.

Kaikessa toiminnassa otetaan edelleen huomioon koronaturvallisuus, sillä pandemia ei ole vielä ohi. Maskien käyttöä jatketaan, samoin turvavälejä noudatetaan edelleen. Jokaisen tulee myös huolehtia hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Sairaana tai flunssaoireisena ei edelleenkään voi osallistua tilaisuuksiin.

Jumalanpalvelukseen voi edelleen osallistua laajasti verkon välityksellä. Olarin kirkon messut lähetetään suorana seurakunnan YouTube-kanavalla. Leppävaaran ulkoilmamessuja ei suoratoisteta, mutta joka sunnuntai klo 9 julkaistaan Pyhäpuhetta -hartaus Leppävaaran seurakunnan Youtube-kanavalla ja Spotifyssa. Muiden seurakuntien messuihin pääsee osallistumaan seurakunnan oman Facebook-sivun kautta ja Espoon tuomiokirkkoseurakunnan osalta Espoon tuomiokirkko -Facebook-sivulla.

 

Espoon seurakuntien tilojen enimmäishenkilömäärätLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Koronapandemian vaikutukset Espoon seurakuntien toimintaan ja asiointiin seurakuntien palveluissaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Verkkotilaisuudet Espoon seurakunnissa Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Wed Jun 16 15:38:00 EEST 2021