Kerhossa jokaisen tulee saada kokea olevansa arvokas, osallinen ja erityinen.
Arkielämässä on monenlaisia vuorovaikutustilanteita. Kaikki tilanteet, joissa olemme tekemisissä toisten ihmisten kanssa, kuten koulun oppitunnit, bussimatkat ja sosiaalisessa mediassa toimiminen ovat vuorovaikutusta.
Hyvä vuorovaikutus kerhossa koostuu pienistä asioista. Esimerkiksi kerholaisten ja heidän saattajiensa tervehtiminen, puhutteleminen nimellä tai kiinnostunut katse, kun kerholainen tekee askareitaan ovat hyvää vuorovaikutusta. Vuorovaikutus on myös toimintaa: esimerkiksi luottamuksen osoittamista sillä, ettei puutu heti asiaan, vaikka kerholainen tekisi jonkin asian hiukan väärin. Silmiin katsominen ja hymy ensimmäisellä kerhokerralla poistavat jännitystä ja antavat uskallusta.
Jokainen lapsi on tärkein. Lasten kokemus omasta erityisyydestään ja arvostaan syntyvät vuorovaikutustilanteista. Nimet kannattaa opetella heti ensimmäisellä kerhokerralla. Kerholaisille on myös tärkeää, että ohjaaja on kiinnostunut heistä ja heidän elämästään. Kokemusta voi vahvistaa kyselemällä päivän kuulumisia. Jokaisen on hyvä tietää, että hän on ryhmän tärkeä jäsen. Kerholaiset tulee huomioida tasapuolisesti ja kunkin persoonaa kunnioittaen. Kerholaiset ovat erilaisia — aivan kuten kerhonohjaajatkin. Tasapuolisuus ei tarkoitakaan samanlaisuutta. Taitava kerhonohjaaja ottaa kerhotilanteissa huomioon lasten erilaiset tarpeet: Jollekin lapselle huomioiminen tarkoittaa sitä, että hän saa olla äänessä, toiselle sitä, että hän saa tehdä tärkeitä tehtäviä.
Huomiota
On tavallista, että joihinkin lapsiin on kiinnitettävä muita enemmän huomiota. He ehkä hakevat herkemmin huomiota tai tarvitsevat enemmän ohjausta. Joskus huomiota haetaan häiriökäyttäytymisellä. Silloin tärkeää on erottaa toisistaan lapsen huomiontarve ja häiriköinnin aiheuttama harmi toisille. Kiusantekoa ei saa hyväksyä, vaan häiriköivälle lapselle on annettava huomiota toista kautta: Hänet voi ohjata positiiviseen huomion hakemiseen vaikkapa antamalla hänelle jonkin vastuullisen tehtävän. Itsensä kokeminen tärkeäksi on paras palkinto.
Myös ne lapset, jotka eivät hae aktiivisesti ohjaajan huomiota, tarvitsevat sitä. Hiljaisempia on hyvä rohkaista puhumaan, mutta tärkeää on myös antaa heille riittävästi tekemistä: toiminnallisuus voi olla heidän vahvuutensa.
Kerhonohjaajan oma asenne ja kiinnostus kerholaisiin ovat hyvän vuorovaikutuksen tärkein edellytys. Kiinnostus — tai sen puute — välittyy suoraan lapsille ja vaikuttaa heidän keskinäisiin suhteisiinsa. Kerhossa kerholaiset ovat ohjaajan silmäterä. Ohjaajakaverin kanssa voi kuulumiset vaihtaa ennen tai jälkeen.
Kunnioitusta
Toisen kunnioitus on hyvän vuorovaikutuksen perusta. Toisista ihmisistä puhutaan kerholaisten kuullen aina kunnioittaen. Jos kerholainen kuulee, että ohjaaja arvostelee esimerkiksi luokkakaveriaan, hän saattaa pelätä, että ohjaaja puhuu selän takana pahaa myös hänestä. Kunnioittamisen yksi tunnusmerkki on anteeksipyytäminen. Jos kerhonohjaaja toimii jossain tilanteessa väärin, on tärkeää, että hän reilusti pyytää kerholaisilta anteeksi. Jokainen erehtyy, ja hyvän toimintamallin antaminen niihin tilanteisiin on myös kerhonohjaajan tehtävä. Kunnioittamiseen liittyy myös sen hyväksyminen, että me ihmiset olemme erilaisia myös vuorovaikutuksessa: hiljaisesta ei voi tehdä väkisin puheliasta, tai temperamenttisesta rauhallista.
Kannustusta
Hyvään vuorovaikutukseen kuuluu kerholaisen kannustaminen. Kerhossa on monenlaista toimintaa, eivätkä kerholaiset koe välttämättä olevansa hyviä kaikessa. Kun kerholainen kokee jonkun asian vaikeaksi, tarvitaan rohkaisua. Yrittäminen on paljon tärkeämpää kuin täydellinen lopputulos. Ketään ei kuitenkaan pidä painostaa, jos asia tuntuu ylivoimaiselta. Jokaisella on kokemuksia siitä, ettei jokin asia onnistu niin hyvin kuin olisi toivonut. Jos kerholainen kokee, ettei esimerkiksi askartelusta tullut hyvä, voi yhdessä etsiä siitä hyviä puolia. Joskus epäonnistuminen voi olla myös löytö: Tämä liima ei sovi tähän materiaaliin! Vertailu tai kilpailu eivät kuulu kerhon tarkoituksiin. Liikuntakerhoissa positiivisen kisaamisen ja painostavan paremmuusvertailun ero on erityisen tärkeä tunnistaa. Kerhonohjaajan tulee viestittää, että kaikki epäonnistuvat, ja seuraavalla kerralla voi onnistua paremmin. Harjoittelu kehittää taitoja!