Hyppää sisältöön
Iloisia lapsia kuvassa

Kouluikäisten toiminta (alle 15-vuotiaat)

 

Tervetuloa kouluikäiset

Espoon tuomiokirkkoseurakunta järjestää seurakunnan eri kappeleilla alakouluikäisille harrastetoimintaa. Toiminta on kerhomuotoista, 1 ½ tuntia kestävää, kerran viikossa arki-iltaisin kokoontuvaa ryhmätoimintaa tai määräaikaista, kurssimuotoista toimintaa.

Kerhoja ohjaavat seurakunnan kouluttamat 15-18-vuotiaat nuoret. Seurakuntamme kouluikäisten toiminnasta vastaavat nuorisotyönohjaajat. Kuhunkin kerhoon otetaan noin 10 kerholaista, ja kerhossa on vähintään kaksi ohjaajaa. 

Kokkikerhon reseptit ovat samat kaikilla kappeleilla. Kaikkia erityisruokavalioita emme valitettavasti pysty ottamaan huomioon.

Jokainen kerho pitää sisällään kerhoillan aiheeseen liittyvän toiminnan, pienen leikki- tai puuhahetken ja hartauden.

Kokkikerhot ovat maksullisia. Maksusta voi tarvittaessa hakea vapautusta. Katso lisää täältä: Maksuvapautuskaavake

Järjestämme kouluikäisille leirejä, jotka sisältävät teeman mukaista puuhailua, ulkoilua, leikkejä, pelaamista ja joissa vietetään yhteisiä hartaushetkiä. Leireille on yhteiskuljetus.

Tuomiokirkkoseurakunnan kouluikäisten parissa toimivat Pirjo Myllärniemi, Samuel Laaksonen, Matteli Heikkilä sekä Anita Kyönsaari.


Tilaa lasten ja perheiden uutiskirje

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan boxiin, ja saat meiltä 6 kertaa vuodessa sähköisen uutiskirjeen lapsille & perheille suunnatusta toiminnasta.

 

Ota yhteyttä

Nuorisotyönohjaaja
Kauklahden kappeli Tuomiokirkkoseurakunta
09 8050 3555
Kirkkokatu 10
02770 Espoo

Vastuualue: varhaisnuorisotyö.

Seurakuntapastori
Suvelan kappeli Tuomiokirkkoseurakunta
09 8050 3905
Kirkkokatu 10
0277 Espoo

Vastuualue: Suvelan kappeli

Nuorisotyönohjaaja
Tuomiokirkkoseurakunta Suvelan kappeli

Vastuualue: Nuorisotyö, Suvelan kappeli

Nuorisotyönohjaaja
Auroran kappeli Laaksolahden kappeli Tuomiokirkkoseurakunta Viherlaakson kappeli
Kirkkokatu 10
02770 Espoo

Vastuualue: Auroran, Viherlaakson ja Laaksolahden kappelit

// ]]>