Ensimmäinen ajatus, mikä joillekin nousee mieleen, on kuolema. Joko tässä ollaan niin huonossa kunnossa, että vain ”viimeinen voitelu” puuttuu? Onhan uskonnot aina vahvasti liitetty kuoleman rituaaleihin. Nykyään monelle kristinuskosta vieraantuneelle uskon ainut ilmentymä on joulukirkon lisäksi hautajaiset.
Ei pappi ole sairaalassa vain kuolemaa varten. Vakava sairastuminen on aina kriisi. Kriisi on joko uhka tai mahdollisuus. Taitekohta, jossa elämän arvojärjestys menee usein uusiksi. Mikä on tärkeintä, mitä ihmissuhteeni minulle merkitsevät, mikä mieli on elämässä, kun terveys menee? Myös elämänkatsomusta joutuu punnitsemaan – kantaako usko minua tämänkin läpi? Keneen tai mihin voin turvata?
Näitä asioista puhuminen auttaa. Puhumalla saa selvyyttä ajatuksistaan, peloistaan ja toiveistaan. Onhan olemassa psykologit ja psykiatriset hoitajat, ehkä tuumaat. Mutta pappikin on käytettävissä. Papin saa usein kiinni nopeammin, ilman lähetteitä. Ja palvelu ulottuu myös omaisiin ja henkilökuntaan. Pappi on sitoutunut kunnioittamaan kunkin vakaumusta; lähtökohta on autettavassa. Autettava määrää missä määrin hengellisyys/usko on mukana vai onko ollenkaan. Pappi on myös uskonnon asiantuntija, joka tarvittaessa ohjaa löytämään yhteydet oman uskonnon tai kirkkokunnan edustajaan. Pappia sitoo vaitiolovelvollisuus. Keskustelujen sisällöistä ei raportoida eteenpäin.
Aina ei silti ole kyse edes kriisistä. Voi tuntua hyvältä puhua jonkun hoitotyön ”ulkopuolisen” kanssa. Pitkät hoitojaksot ja sairaalan rutiinit usein uuvuttavat. Papille voi tuulettaa päätään, kertoa itsestään ja elämästään ilman sairauden leimaa. Ajatus siitä, että olen muutakin, kuin tämä sairaus, on voimauttavaa. Ja seurakuntayhteydenkään ei tarvitse olla katkolla, kun sitä voi jakaa sairaalapapin kanssa.
* * *
Espoon sairaaloissa ja hoitokodeissa työskentelee kuusi sairaalapappia. Voi tutustua työhömme sairaalasielunhoidon verkkosivuilla.
